22.3.2007

Ilmalaivalla pohjoisnavan halki

Norge-ilmalaiva oli ensimäinen ilma-alus jolla lennettiin onnistuneesti pohjoisnavan poikki USAan ja samalla kartoitettiin viimeinen "valkoinen" läikkä maailmankartalta. Törmäsin ihan sattumalta tähän Italaialais-Norjalaiseen ilma-alukseen kun tarkastelin Fiddlersgreen.net-sivustoa joka on keskittynyt paperisiin pienoismalleihin joiden joukkoon oli myös tämä kaunis ilmalaiva päässyt... Tutustumisen arvoisia ovat myös Norge-ilmalaivaa luotsanneen tutkimusmatkailija Roald Amundsenin vaiheet joka ehti elämänsä aikana tekemään monta napojen tutkimiseen keskittynyttä seikkailua.

17.3.2007

Älkää ampuko pianistia!

Vaihtoehtoisesti, jos haluaa välttyä pianistin haavoittumiselta saluunatappelussa, voi hankkia juottolaansa korkeatasoista teknologiaa edustavan automaattisen pianon joka soittaa viimeisimmät tanssisävelmät aidon akustisesti, kaiken kansan korvia hivelevästi ja baaritunnelmaa mukavasti kohentaen...

Jokaiselle joka on Lucky Lukensa lukenut ovat nämä "Player pianot" tai "Pianolat" tuttuja ainakin ulkonäkönsä puolesta.
Alla oleva video havainnollistaa tämän hienon teknillisen saavutuksen toimintaa, ja myöskin sitä miten modernissa maailmassa näiden soitinten käyttämiä musiikkirullia on valmistettu sarjatuotantona.



Youtubesta löytyy myös muita mielenkiintoisia "Player piano" -videoita.

14.3.2007

Tsaarin tankki

Törmäsin kerran (viereiseen) kuvaan jossa isopyöräinen tykeillä varustettu koje jyrää metsän halki.. Yritin epätoivoisesti etsiä tietoa kyseisestä laitteesta, mutta koska sivu, jolla kuva esiintyi oli mahdotonta suomentaa, jäi tutkimukseni tuloksettomaksi, kunnes tänään törmäsin steampunk-foorumilla keskusteluun jossa puhuttiin tankeista ja eräs käyttäjä mainitsi ilokseni edellä mainitun laitteen; Sain näin vihdoin selville mikä tämä eriskummallisen näköinen sotakone on. Kysymyksessä on sis 1914-1915 suunniteltu Venäläinen Lebedenko nimellä tunnettu jättimäinen kymmenen hengen miehistöllä varustettu panssari-ajoneuvo jonka taival jäi lyhyeksi suunnitteluvirheiden takia, mutta yksi malli ehdittiin kuitenkin valmistaa ja se on edelleen isoin panssarivaunu mikä on ikinä toteutettu..

13.3.2007

Pieniä metallisia ukkoja

En tiedä mikä noissa robottileluissa on niin kiehtovaa, mutta jos ne ovat peltisiä ja ne saa vetämällä kävelemään hassunkurisesti eteenpäin niin onhan se hienoa; Rataskoneistolla toimivia vedettäviä leluja on tehty jo 1700 luvulta asti, mutta 1940 luvulla vedettävät peltirobotit tekivät todellisen invaasion maailmaan ja 2000 luvulla ne ovat edelleen ainakin keräilijöiden suosiossa... Mikä sitten voisi olla parempaa kuin vedettävä peltinen laatikkopää; No tietenkin peltinen höyrykonekoneistolla toimiva lelu-robotti!



8.3.2007

Rosebud's WWI and Early Aviation Image Archive


Tänään silmiini sattui suorastaan täydellinen nettisivusto; Nimensä mukaisesti Early Aviation Image Archive-sivusto esittelee varhaista ilmailua 1800-luvun lopulta ensimäiseen maailmansotaan asti, sivustolle on arkistoitu suuret määrät ilmailun kullan hohtoista historiaa pääosin kuvin; ja kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tällä sivulla ihasteltavaa riittää moneksi toviksi..

7.3.2007

Rauta Impperiumi

Steampunk maailmaan sijoittuvia tietokone ja videopelejä on julkaistu liuta, mutta vuonna 2004 Nintendon gameboy advance -pelikonsolille julkaistu Steel Empire (Uusinta julkaisu vuoden 1992 sega megadrive-pelistä) on ainut kaksiulotteinen suoraviivainen steampunk-räiskintäpeli johon olen törmännyt tähän mennessä. Steel empire edustaa teknisesti vuoden 1980-1994 scifi avaruusräiskintöjä mutta kuvallisen maailmansa (ja tarinansa) se ammentaa steampunk universumista; Ilmassa lentelee mitä erilaisempia lentolaitteita ja ilmalaivoja joita vastaan taistellaan joko ilmalaivalla tai linnun näköisellä lentokoneella 1800 luvun loppuun sijoittuvassa vaihtoehtohistoriassa.
Erittäin rapeaa aivotnaulaan-viihdettä mukavan steampunkilla kuvamaisemalla höystettynä...

4.3.2007

Tom Kidd

Etsin tässä eräs kerta ilmalaiva aiheista aineistoa googlen kuvahaulla ja törmäsin kauniiseen viktoriaanis-vaikutteiseen kaupunkimaisemaan jossa ilmalaivat liitelevät soihtua pitelevän patsaan yläpuolella.. Lyhyen tutkimustyön jälkeen löysin tieni kuvan maalanneen taiteilijan kotisivulle josta avautui hämmästyttävän kaunis maailma ilmalaivoineen ja seikkailuineen. Yhdysvaltalainen taiteilija ja graafinen suunnittelija -Tom Kidd tekee hyvin monenlaista scifi-aiheista taidetta, mutta suuressa osassa hänen töitään peilautuu vahvasti viktoriaanisen ajan tieteis-seikkailut; Erityisen kauniita ovat hänen ilma-alus aiheiset teoksensa ja onpa hän kuvittanut erään H.G. Wellsin Maailmojen sota-romaanin painoksenkin joka on saatavissa ainakin Amazonista.



Kiddin maalauksia ja luonnoksia voi käydä ihailemassa känen kotisivullaan olevassa galleriassa ja myöskin blogissa joita hän kirjoittaa...

2.3.2007

Verne & Disney

Walt Disney käytti monissa elokuvissaan inspiraationa Jules Vernen tarinoita ja tekipä hän muutaman unohtumattoman valkokangasversionkin Vernen kirjoista.
Löysin googlevideosta kyseistä aihetta käsittelevän dokumenttifilmin, joten enempiä selittelemättä postaan sen tänne...

1.3.2007

Televisor

Nyt kun ollaan siirtymässä digitaaliseen aikakauteen televisioidenkin puolella on hyvä muistella mistä kaikki sai alkunsa. Ensimäiset televisiot olivat nimittäin aika eri planeetalta kuin nykyiset "analogiset" televisiot; Varhaiset televisiot olivat mekaanisia ja samalla myöskin äärimäisen steampunkkia.

Vaikka ensimäiset televiso-vastaanottimet kehitettiin 1920-luvun lopulla oli niiden käyttämä tekniikka tunnettu jo 1900-luvun alusta lähtien. Television alkuperäinen toimintaperiaate on lopulta niin yksinkertainen että sen toteuttamisen olisi voinut kuvitella olevan mahdollista jo 1800-luvun loppupuolella. Todellisen läpimurron TV-tekniikan saralla teki sähköinsinööri John Logie Baird jonka ansiona voidaan pitää ensimäisen televiso-standardin kehittämistä ja samalla myös koko televisio-aikakauden aloittamista.
Tänäpäivänä herra Bairdin ansiot ovat suorastaan painumassa historian hämäriin, koska mitään hänen kehittämistään standardeista ei ole käytetty pieneen ikuisuuteen; Onneksi muutamat innokkaat harrastelijat pitävät Bairdin perintöä yllä rakentelemalla omia mekaanisia televisioitaan.

Mielekiintoinen fakta on myös se että televisio-ohjelmien nauhoittaminen on itse-asiassa melekein yhtä vanha keksintö kuin julkiset televisio lähetyksetkin. Ensimäisiä televisionauhoituksia on säilynyt näihin päiviin saakka Bairdin kehittämän mekaanisen television ajoilta asti.

Seuraavilta sivuilta löytyy mielenkiintoista tietoa mekaanisesta televisiosta ja varhaisista televisio-nauhoituksista:

Alla oleva videopätkä antaa hyvän käsityksen siitä miten mekaaninen televisio tuottaa kuvan. Laadullisesti kuvaa ei voi kehua ja se soveltuukin parhaiten esimerkiksi kasvokuvien lähettämiseen, mutta tekniikkana se on erittäin kiehtovaa; Sopisi täydellisesti johonkin viktoriaaniseen scifi-elokuvaan.