Päätin tarkastella googlen avustuksella, löytyisikö Suomenkielisiä ilmalaivoja käsitteleviä sivustoja ja löytyihän niitä; Yllätyksekseni löysin jopa jotain uutta tietoa Zeppelineistä; Nimittäin sen että kuuluisa entisaikojen ylväs ilmaristeilijä LZ127 "Graf Zeppelin" on vieraillut Suomessakin. Vaikkakin vuoden 1930 vierailu jäi lähinnä terveisien vaihtamiseksi ilmasta käsin huonojen laskeutumisolosuhteiden vuoksi, keräsi tapahtuma paljon yleisöä Helsingissä. En voi sanoa muuta kuin: Oi jospa oisin saanut olla mukana. Tuollaista ei nykyään enää tapahdu.Helsingin viimeinen ilmalaivavierailu tapahtui vuonna 2004 ja sitä edellinen 1981, mutta nämä ilmalaivat edustivat jo niinsanottua "nykyaikaista" pienempää ilmalaivatyytppiä, vaikka olisi niidenkin näkeminen tietysti kokemus ollut.
Jos Suomessa lennelleet ilmalaivat kiinostavat niin kannattaa suunnata selain kaikkia kolmea Suomessa tapahtunutta virallista ilmalaivavierailua käsittelevälle sivustolle jonka on koonnut Timo Ahjos (sivustolta löytyy myös paljon mainioita Zeppelin-linkkejä ja kuvia). Myöskin YLE:n Elävä arkisto sivulta löytyy pieni videopätkä Graf Zeppelinin 1930-luvulla tapahtuneesta vierailusta ja pallo.netistä voi lukea tarkemman kuvauksen Zeppelinin vierailusta.
Ei myöskään sovi unohtaa sitä faktaa että Zeppelin ei ollut suinkaan ainoa ilmojen hallitsija vanhoina hyvinä aikoina; Myös britit havittelivat ilmojen herruutta jättimäisillä R100 aluksillaan...